keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Talvipäivänseisaus!









Tänään on kalenterin mukaan vuodenkierron lyhin päivä. Verkkaisesti aamu valkenee ja lauha kostean sumuinen ilma korostaa hämärää. Joulu lähestyy. Kummallisen kiireistä aikaa nämä joulua alustavat viikot. Stressiä, kaupoissa kassajonoja, kiireen ja levottomuuden tunnetta.
Pohdiskelen mielessäni ristiriitaa, joka tässä kaikessa piilee. Luonto lepää, pimeä supistaa valonajan minimiinsä. Päivä on oikeastaan vain aamu- ja iltahämärän yhteenliittymä. Kaikki luonnossa elää säästöliekillä. Silti ihmisten elämän täyttää kiire ja kummallinen paine, odotus jostain, joka ei kai edes koskaan toteudukkaan. Eikö nyt olisi, yhdessä luonnon kanssa, levon ja pysähtymisen aika?
Ennen vanhaan aikaan maalaiselämässä toteutui luonnon kanssa yhteydessä eläminen. Vuodenvaihteeseen mennessä oli kaikki viljelytyöt saatu tehtyä. Elämänrytmi hidastui, elämä kulki säästöliekillä, kuten luonnossakin tapahtui.
Nykyihminen on etääntynyt luonnosta pelottavan kauas. Nykypäivän työt jatkuvat samalla painollaan läpi vuoden. Tekniikan kehitys antaa siihen mahdollisuudet. Olemme menettäneet luonnon ikivanhan, alkuperäisen syklisyyden.
Onko ihminen tänään onnellinen kaiken tekniikkansa ja hurjasti parantuneiden olosuhteidensa keskellä? Enemmänkin epäilen, niinkuin mielensäpahoittajakin sanoo. Kyllä ei ole!  Pahoinvointi lisääntyy hurjaa vauhtia, avioliitot ja avoliitot hajoavat. Onnen etsintä saa kummallisia muotoja. Itsekeskeisyys kasvaa. Minä itse on palvonnan kohteena. Minun onneni, minun pyrkimykseni, minun nautintoni, minun oikeuteni. Kaiken sosiaalisuutensa keskellä ihminen on pohjattoman yksinäinen. Minä on saanut valtaistuimen ja käsitys minua suuremmasta on katoamassa. Henkisyys lisääntyy, mutta sekin lähtee minän omista tarpeista, enkelit minua varten, oma itse rakennettu käsitys henkisyydestä ruokkimassa minän tarpeita.
Kuitenkin kestävän onnen ja elämäntäyttymyksen lähde on yhteisöissä. Minä ei itseäni varten, vaan minä yhteisöä varten, minä itseäni korkeampaa varten. Liittyminen ja omistautuminen omaan yhteisöön sen sääntöihin ja yhteyteen. Ovi onneen avautuu aina ulospäin. Onnen voi saavuttaa vain siinä missä on lähimmäistä varten itselleen soveltuvalla tavalla.
Vaikka elämänolosuhteet, vauraus, hyvinvointipalvelut, terveydenhuoto, erilaiset yhteiskunna tuet ovat paremmat kuin koskaan ennen, niin kuitenkin alkoholi ja huumeet tuhoavat elämää ennätysmäisesti.
Kadotettu yhteys luontoon ja yhteisöihin on johtanut samalla elämäntarkoituksen katoamiseen. Sukujen merkitys on romuttunut, vanhuksien yksinäisyys on kasvava ongelma.
Johannes kastajan tehtävä oli enkelin ilmoituksen mukaan kääntää isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskaiden mielenlaatuun. Evakeliumi onkin kutsu yhteyteen, vetoomus palata juurille. Jumalan yhteyteen ja yhteyteen toisten kanssa. Pois itsekeskeisyydestä kohti lähimmäistä.
Sinulla on vain tämä hetki, mennyt on tallessa sitä ei enää mikään voi muuttaa, tulevasta et tiedä. Etsi tarkoitus tästä hetkestä, anna itseäsi lähimmillesi, teet jotain jolla ilahdutat rakkaitasi. Pysähdy olet jo perillä!
Hyvää Joulua!
 













torstai 24. marraskuuta 2016

Aloitus aatoksia!

Olen nyt aikeissa aloittaa blogikirjoittamisen. Haluan kokeilla saanko ketään kiinnnostumaan ajatuksistani. Myöhemmin kerron itsestäni ja aikeistani lisää..
Tänään marraskuun lopulla sataa räntäistä lunta ja maailma tuntuu pimeältä. Huoneissa on luonnollisen valon puutteen tähden pidettävä keinovaloja päällä, mistä löytyisi valoa siihen pimeyteen, jossa haparoidessamme ja onnea tavoitellessamme rikomme itsemme ja lähimpämme?
Mieleni on surullinen, monien ihmiskohtaloiden taakoittama, voi tätä välinpitämättömyyden ja näennäisen onnen maailmaa!
Syytäminen on  niin turhaa kuin vain jokin voi turhaa olla. Runoilija Arvo Turtiainen kirjoittaa oivaltavasti runossaan Aputyömies Säippä:

"Eräänä aamuna löysin hukkuneen hiiren juomavesiastiasta.
Koko päivän ajattelin hiirtä
sen ei olisi pitänyt lähteä kolostaan
ei janon
ei nälän
ei minkään tuskan vuoksi.
Siten se olisi pelastanut itselleen tärkeimmän,
elämän.

Mutta kun taas ajattelen elämää,
sen tuhansia häpeällisiä koloja
joissa jano, nälkä ja tuska ovat alituiset seuralaiset,
niin hiiri teki aivan oikein..."

Psyykkinen jano, nälkä, onnen kaipaus, hyväksytyksi tulemisen tarve, rakastetuksi tulemisen tarve ja monet monet muut tarpeet ajavat ihmiset liikkeelle koloistaan ja alttiiksi hukkumisen vaaralle.
 Kuinka valtava onkaan yhteisöjemme keskellä huutava aidon kohtaamisen tarve. Tarve tulla kuulluksi ja rakastetuksi, siten ettei se kohtaaminen riko itseä ja lähimpiä. Tarve kokea sellainen kohtaaminen, joka antaa tilaa löytää itsestään rakentavampia ratkaisumalleja.
Olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä, jonka olen saanut kohdata tällä tavoin. Haluan antaa elämäni loput vuodet sellaiseen palveluun edellytesteni mukaan. Tiedän etten voi kaikkia auttaa, mutta olen kiitollinen niistä joita voin.