Tänään on kalenterin mukaan vuodenkierron lyhin päivä. Verkkaisesti aamu valkenee ja lauha kostean sumuinen ilma korostaa hämärää. Joulu lähestyy. Kummallisen kiireistä aikaa nämä joulua alustavat viikot. Stressiä, kaupoissa kassajonoja, kiireen ja levottomuuden tunnetta.
Pohdiskelen mielessäni ristiriitaa, joka tässä kaikessa piilee. Luonto lepää, pimeä supistaa valonajan minimiinsä. Päivä on oikeastaan vain aamu- ja iltahämärän yhteenliittymä. Kaikki luonnossa elää säästöliekillä. Silti ihmisten elämän täyttää kiire ja kummallinen paine, odotus jostain, joka ei kai edes koskaan toteudukkaan. Eikö nyt olisi, yhdessä luonnon kanssa, levon ja pysähtymisen aika?
Ennen vanhaan aikaan maalaiselämässä toteutui luonnon kanssa yhteydessä eläminen. Vuodenvaihteeseen mennessä oli kaikki viljelytyöt saatu tehtyä. Elämänrytmi hidastui, elämä kulki säästöliekillä, kuten luonnossakin tapahtui.
Nykyihminen on etääntynyt luonnosta pelottavan kauas. Nykypäivän työt jatkuvat samalla painollaan läpi vuoden. Tekniikan kehitys antaa siihen mahdollisuudet. Olemme menettäneet luonnon ikivanhan, alkuperäisen syklisyyden.
Onko ihminen tänään onnellinen kaiken tekniikkansa ja hurjasti parantuneiden olosuhteidensa keskellä? Enemmänkin epäilen, niinkuin mielensäpahoittajakin sanoo. Kyllä ei ole! Pahoinvointi lisääntyy hurjaa vauhtia, avioliitot ja avoliitot hajoavat. Onnen etsintä saa kummallisia muotoja. Itsekeskeisyys kasvaa. Minä itse on palvonnan kohteena. Minun onneni, minun pyrkimykseni, minun nautintoni, minun oikeuteni. Kaiken sosiaalisuutensa keskellä ihminen on pohjattoman yksinäinen. Minä on saanut valtaistuimen ja käsitys minua suuremmasta on katoamassa. Henkisyys lisääntyy, mutta sekin lähtee minän omista tarpeista, enkelit minua varten, oma itse rakennettu käsitys henkisyydestä ruokkimassa minän tarpeita.
Kuitenkin kestävän onnen ja elämäntäyttymyksen lähde on yhteisöissä. Minä ei itseäni varten, vaan minä yhteisöä varten, minä itseäni korkeampaa varten. Liittyminen ja omistautuminen omaan yhteisöön sen sääntöihin ja yhteyteen. Ovi onneen avautuu aina ulospäin. Onnen voi saavuttaa vain siinä missä on lähimmäistä varten itselleen soveltuvalla tavalla.
Vaikka elämänolosuhteet, vauraus, hyvinvointipalvelut, terveydenhuoto, erilaiset yhteiskunna tuet ovat paremmat kuin koskaan ennen, niin kuitenkin alkoholi ja huumeet tuhoavat elämää ennätysmäisesti.
Kadotettu yhteys luontoon ja yhteisöihin on johtanut samalla elämäntarkoituksen katoamiseen. Sukujen merkitys on romuttunut, vanhuksien yksinäisyys on kasvava ongelma.
Johannes kastajan tehtävä oli enkelin ilmoituksen mukaan kääntää isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskaiden mielenlaatuun. Evakeliumi onkin kutsu yhteyteen, vetoomus palata juurille. Jumalan yhteyteen ja yhteyteen toisten kanssa. Pois itsekeskeisyydestä kohti lähimmäistä.
Sinulla on vain tämä hetki, mennyt on tallessa sitä ei enää mikään voi muuttaa, tulevasta et tiedä. Etsi tarkoitus tästä hetkestä, anna itseäsi lähimmillesi, teet jotain jolla ilahdutat rakkaitasi. Pysähdy olet jo perillä!
Hyvää Joulua!
