Melkein vuosi on vierähtänyt viime käynnistä täällä. Välillä elämä tuntuu ahdistuvan, ikäänkuin puristuvan kokoon. Koko oleminen kääntyy sisäänpäin. Silloin ei jaksa, eikä edes huvita kirjoittaa. Tuntuu ettei ole kerrassaan mitään antamista. Ei mitään sellaista, jonka voisi edes kuvitella kiinnostavan ketään.
Luulen kuitenkin, ettei tuollainen aika kestä loputtomiin, eli koko elämää? Vastoinkäymiset, odottamattomat ja väistämättömät tapahtumat tuovat elämään kärsimystä. Samalla ne myös pyrkivät salatusti muuttamaan meitä. Onkohan kuitenkin niin ettei elämäntarkoitus olekaan sitä mitä itse suunnittelen ja mihin pyrin?
Helposti me olemme tietämässä miten elämän pitää mennä. Ikäänkuin yritämme vaatia Jumalaa toteuttamaan omaa tahtoamme ja suunnitelmaamme. Kuka määrittää normin, jonka mukaan arvioimme mikä on oikeaa elämää? Mkä on normaalia elämää? Kuka sen määrittää. Jos olet sairas, niin kiihkouskovat tahtovat rukoilla puolestasi. Kenen tarpeita tuo rukous oikein palvelee? Eikö sinun tulisi kelvata myös sairaana?
En ollenkaan kiellä, etteikö joskus tapahtuisi parantumisia. Ihan ihmeellisiä sellaisia. Kuitenkin useimmiten sellaista terveeksitulemista ei tapahdu. Sama koskee myös monenlaisia ahdistuksia ja kärsimyksiä. Usein halutaan ottaa Uudesta Testamentista, ikäänkuin taustastaan irroittaen, esiin siellä kerrottuja ihmetekoja. Eikä ollenkaan huomata tai välitetä huomata kuinka paljon Uusi Testamentti käsittelee ahdistuksia ja kärsimyksiä. Paavalin elämä oli täynnä kärsimystä ja ahdistuksia.
Tallainen takatalvi on itseasiassa välttämätöntä. Jos ei tallaista tulisi välillä, alkaisi keväinen sää menettää merkitystään. Ainainen auringon paiste ja lumen sulaminen kerralla tekisi kevääntulosta itsestäänselvyyden. Takatalven esiin marssi korostaa kauniin kevätsään merkitystä.
Jeesus opetti oppilaitaan rukoilemaan, kun he sitä pyysivät. Tuo rukous on hyvin hieno se sisältää hurjasti merkityksiä. Ensinnäkin se on yhteisörukous, ei yksitäisen ihmisen rukous. Kuinka paljon jo tuo tosiasia merkitsee tänä yksityisyyttä korostavana aikanan? Rukous keskittyy ensin valtakunnan tuloon ja Jumalan tahdon tapahtumiseen. Kuinka paljon noiden pyyntöjen tulisikaan ohjata meidän valintojamme ja elämäntyyliämme? Ei olekaan niin tärkeää meneekö elämä minun käsikirjoitukseni mukaan vai ei. Tässä on paikka jäädä nöyrästi pyytämään valtakunnantuloa ja Jumalan tahdon tapahtumista.
Itseasiassa on hyvä pysähtyä miettimään millainen on käsityksesi elämästä. Oletko elmässäsi matkalla kohti syksyä, kaiken elämän hidasta sammumista kohti? Se on kyllä realistinen käsitys, mutta onko se sittenkään ainoa totuus. Vaikka fyysinen ja osin henkinen suorituskykymme heikkenee ja tämä lihallinen olemus kallistuu kohti multaa, josta se on tullutkin. Niin hengen puolesta olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä. Siitä kertoo Isä Meidän rukouksen alkupyynnöt. Olemme menossa kohti ikuista kevättä, Jumalan valtakuntaa. Vaikka välillä täällä tässäkin mielessä takatalvi kohtaa meitä, niin kevät kuiitenkin purkautuu esiin. Siksi Jeesus otti esille rukouksessaan valtakunnan ja Jumalan tahdon toteutumisen.
Olen alkanut vähitellen ajatella, että on suurenmoista sittenkin jättäytyä Jumalan tahdon varaan, yrittämättä itse kannatella elämää. Pyrkiä nöyränä kuulemaan sitä puhetta, mitä elämän kärsimykset ja ahdistukset minulle puhuvat.
En vastusta rukousta sairaan puolesta. Haluan vain että kukaan ei joutuisi kokemaan hylkäämistä silloin kun parantumista ei tulekkaan. Tuskin koskaan kuulee todistuksia siitä, että sairaus ei poistunut, ahdistukset jatkuivat , mutta jotain uutta ymmärrystä on avautunut tämän elämäntilanteen kautta. Äärikarismaattisuus kaventaa Jumalan tahdon oman toimintansa palvelijaksi. Tärkeää ei olekkaan elämän ymmärtäminen vaan karimaatikon oma kunnia. Parantumattomat se julmasti hylkää omaan ahdistukseensa ja epäonnistumisen tuntoihinsa. Vain ne kelpaavat, jotka pysyvät mukana menestyksen tavoittelussa. Äärikarismaattisuus on tuhoisaa sielunterveydelle. Se on kuin Jobin kirjan kamelikurki, joka kiitää ilmaa piiskaten, mutta jättää munansa auringon haudottavaksi. Sen sulissa ei asu haikaran hellyys.
