Tänä aamuna pohdiskelen otsikon ajatusta. Näkökulma ero siinä on. Toki voi ajatella, että turhaa spekulaatiota ja teoretisointia, kunhan vain eletään. Odotan ja toivon elämältä merkitsee passiivisempaa otetta, kuin elämän esittämän kysymyksen edessä oleminen.
Jospa ajatteleisinkin, että elämä on se joka asettaa kysymykset, haasteet, mahdollisuudet, vaikeudet, kärsimykset ja odottaa kuinka vastaan niihin? Eikö siitä seuraa aktiivisemman osallistumisen mahdollisuus? Olenkin oman elämäni toimija en enää sivustakatsoja.
Elämältä odottaminen johtaa pahimmillaan epätoivoon, koska kaikkea toivuttua ei koskaan kuitenkaan saa. Toki on oikein toivoa ja haaveillakin, mutta samalla säilyttää ote tähän hetkeen ja sen tuomiin kysysymyksiin.
Elää tässä hetkessä on hyödyllinen elämäntaito. Aina voi valita, aina on mahdollisuuksien ovet tai ainakin yksi ovi auki. Väistämättömänkin edessä on vielä valinnan mahdollisuus. Voi valita kuinka asennoituu siihen jota ei voi väistää.
Uusi Testamentti korostaa hyvin samanlaista asennoitumista elämään. Jeesus kehoitti olemaan huolehtimatta huomisesta, sehän tarkoitta syvimmiltään sitä, että jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus. Samoin Hän ilmaisi Jumalan huolehtivan luodustaan, katsokaa taivaan lintuja.....Tämä päivä ja tämä hetki on ainoa varmasti käsillä oleva. Huomisesta ei kukaan tiedä varmasti mitään. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus tehdä arvojensa mukaisia tekoja. Luoda jotain, nauttia jostain jonka joku toinen on luonut tai jos tarpeellista valita parempi tapa asennoitua kärsimykseen jota ei voi poistaa tästä päivästä. Jeesus lupasi seuraajilleen yltäkylläistä elämää. Raamatun esimerkit osoittavat yltäkylläisyyden sisältävän onnentunteita niinkuin myös kärsimystäkin. Se on luomisen tuskaa ja onnistumisen riemua, jonkin arvokkaan edessä pysähtymistä ja siihen eläytymistä ja se on kärsimyksen, surun, kaipauksen, pettymyksen, onnettomuuden kestämistä. Se on merkityksellisyyden ja johonkin suurempaan kuulumisen ylitsevuotavaa riemua. Vanhan Testamentin pyhistä sanotaan heidän kuolleen elämästä kylliksi saaneena. Mitta oli tullut heidän kohdallaan täyteen ja oli hyvä tulla otetuksi heimonsa tykö.
tiistai 7. helmikuuta 2017
torstai 2. helmikuuta 2017
Miestenpiiri!
Olin eilen illalla taas miestenpiirissä. Suunnilleen kerran kuukaudessa kokonnumme. Tälläkertaa olimme koolla todellisessa maalaismaisemassa, perinteikkäässä isossa pirtissä. Kävelyä otsalappujen valossa, sauna ja tarjoiluna sanaa kotitekoisen ruisleivän keralla.
Siellä voi selvästi aistia, kuinka tärkeää yhteentulo meille miehille on. Se muodostaa tärkeän tuen heidän elämänsä haasteissa. Hartaus ja uskon tosissaan ottaminen leimaa miehistä yhteyttä siellä. Joku on puheliaampi, toinen taas hiljaisempi, mutta kaikilla sama läsnäolon tuntu.
Porukka on iältään viidenkympin huitteilta kasikymppisiin. Tuollaisessa porukassa on jo elämänkokemusta, monenlaista haavoittumista ja elämän edessä koettavaa nöyryyttä. Samalla poikamaisuus on myös läsnä.
Liikunta ja sauna ovat useimmiten illan ohjelmassa, toki mukana on myös miehiä jotka terveydellisistä syistä eivät voi olla mukana noissa aktiviteeteissä. Heille on tilaa istuksella, usein tulen äärellä, ja jutella. Lopuksi tullaan yhteen kuulemaan jonkun puhetta. Hartaus ei ole silloin itseensä käpertymistä, vaan siinä on vahva yhteyden tuntu. Lenkki, sauna, puheet, jutut ovat aukaisseet mahdollisuuden nöyrään, rehelliseen yhteyden kokemiseen. Lopuksi kannetaan yhteisessä rukouksessa Herran eteen niin sanotut kuin sanomattomatkin rukousaiheet.
Siellä voi selvästi aistia, kuinka tärkeää yhteentulo meille miehille on. Se muodostaa tärkeän tuen heidän elämänsä haasteissa. Hartaus ja uskon tosissaan ottaminen leimaa miehistä yhteyttä siellä. Joku on puheliaampi, toinen taas hiljaisempi, mutta kaikilla sama läsnäolon tuntu.
Porukka on iältään viidenkympin huitteilta kasikymppisiin. Tuollaisessa porukassa on jo elämänkokemusta, monenlaista haavoittumista ja elämän edessä koettavaa nöyryyttä. Samalla poikamaisuus on myös läsnä.
Liikunta ja sauna ovat useimmiten illan ohjelmassa, toki mukana on myös miehiä jotka terveydellisistä syistä eivät voi olla mukana noissa aktiviteeteissä. Heille on tilaa istuksella, usein tulen äärellä, ja jutella. Lopuksi tullaan yhteen kuulemaan jonkun puhetta. Hartaus ei ole silloin itseensä käpertymistä, vaan siinä on vahva yhteyden tuntu. Lenkki, sauna, puheet, jutut ovat aukaisseet mahdollisuuden nöyrään, rehelliseen yhteyden kokemiseen. Lopuksi kannetaan yhteisessä rukouksessa Herran eteen niin sanotut kuin sanomattomatkin rukousaiheet.
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Talven selkä taittuu!
Nyt on jo helmikuu alussa. Aika menee nopeasti, pian ollaan keväässä. Katselen ulos, siellä sataa hiukan lunta ja on sumuista. Paksut pilvet kattavat taivaan. On todella vähän lunta helmikuun alun tilanteeksi. Kai on uskottava ilmastonmuutokseen, siksi kummallisia nämä kelit.
Ajattelen ihmisiä, joita olen tavannut uuden elämän tilanteeni aikana. Tunnen kiitollisuutta niistä yhteisistä matkoista joita olen saanut heidän kanssaa taittaa. Miten kiitollisuutta herättävää onkaan saada jakaa lähimmäisen elämän taakkaa ja pohdiskella yhdessä kuinka voisi elämää helpottaa. Yhteisen matkan aikana löytää sieluun jäätyneitä kohtaamattomia tunteita.
Olen vierelläkulkija, siinä ei kovin paljoa tarvita, vain isot korvat ja pieni suu. Monet meistä tulevat autetuiksi jo sillä , että löytyy joku joka kuuntelee, hyväksyy ja ymmärtääkin. Toki on hyväksi ymmärtää ihmisen psyyken toimintaa ja omata kokemusta elämästä. Omat rajani ymmärrän enkä tahdo niitä ylittää. Kaikkia en voi auttaa ja pyrin sen tunnistamaan toiminnassani. On elämän tilanteita, joissa minun apuni ei ritä, vaan tarvitaan kovemman luokan ammattilaista. Arvostan heidän ammattitaitoaan.
Taitaa olla meidän uskovaisten kohdalla edelleenkin niin, että koetaan vaikeana etsiä apua sielunelämän vaikeuksiin. Jostain me vain olemme saaneet mukaamme itsepintaisen ajatuksen, jonka mukaan usko Jeesukseeen riittää parantamaan meidät kokonaan. Monet uskovien avioerot voitaisiin estää, jos puolisot lähtisivät ajoissa etsimään apua. Monien uskovien vuosikymmenien mittaiset salaiset taistelut erilaisten riippuvuutta aiheuttavien tapojen orjuudessa lyhenisivät. Usko ei välttämättä eikä useinkaan paranna ihmisen sielunvammoja. Henki kyllä uudistuu, mutta liha on edelleen heikko.
Kuinkahan monen avioeron takana on toisen tai ehkä molempien puoisoiden sielunhaavat? Käsittelemätön historia, lapsuuden traumat, kouluiän haasteet, kiusaamiset, väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, ym.
Olen havainnut elämänkaaren tutkimisen avaavan uudella tavalla ymmärryksen. Tulee selvemmäksi mistä tulen ja mitä kannan mukanani. Aviopareille on mielestäni suositeltavaa käydä kummankin elämänkaari siten läpi että puoliso on mukana kuulemassa ja jakamassa toisen elämänkaaren vaiheita. Ymmärys puolisoa kohtaan kasvaa ja myös rakkaus syvenee.
Sielunhoidossa on se suuri mahdollisuus, että siinä voidaan vapaasti myös rukoilla. Ne asiat mitkä löydetään voidaan kantaa rukouksessa Jumalan eteen ja pyytää niissä apua. Myös voidaan rukoilla, että Jumala auttaa löytämään niitä kipukohteita mitkä ovat vielä piilossa.
Nuoret ilahduttavasti ovat alkaneet ymmärtää tätä tilannetta. Jotku nuoret päättävät seurustelua aloittaessaan, että kumpikin osapuoli menee tahollaan terapiaan käsittelemään omaa historiaansa. Siten vältetään se ikävä tila jossa sielun käsittelemättömät haavat ja tunnemöykyt haittaavat parisuhdetta ja tulevat puolisoiden väliin.
Ajattelen ihmisiä, joita olen tavannut uuden elämän tilanteeni aikana. Tunnen kiitollisuutta niistä yhteisistä matkoista joita olen saanut heidän kanssaa taittaa. Miten kiitollisuutta herättävää onkaan saada jakaa lähimmäisen elämän taakkaa ja pohdiskella yhdessä kuinka voisi elämää helpottaa. Yhteisen matkan aikana löytää sieluun jäätyneitä kohtaamattomia tunteita.
Olen vierelläkulkija, siinä ei kovin paljoa tarvita, vain isot korvat ja pieni suu. Monet meistä tulevat autetuiksi jo sillä , että löytyy joku joka kuuntelee, hyväksyy ja ymmärtääkin. Toki on hyväksi ymmärtää ihmisen psyyken toimintaa ja omata kokemusta elämästä. Omat rajani ymmärrän enkä tahdo niitä ylittää. Kaikkia en voi auttaa ja pyrin sen tunnistamaan toiminnassani. On elämän tilanteita, joissa minun apuni ei ritä, vaan tarvitaan kovemman luokan ammattilaista. Arvostan heidän ammattitaitoaan.
Taitaa olla meidän uskovaisten kohdalla edelleenkin niin, että koetaan vaikeana etsiä apua sielunelämän vaikeuksiin. Jostain me vain olemme saaneet mukaamme itsepintaisen ajatuksen, jonka mukaan usko Jeesukseeen riittää parantamaan meidät kokonaan. Monet uskovien avioerot voitaisiin estää, jos puolisot lähtisivät ajoissa etsimään apua. Monien uskovien vuosikymmenien mittaiset salaiset taistelut erilaisten riippuvuutta aiheuttavien tapojen orjuudessa lyhenisivät. Usko ei välttämättä eikä useinkaan paranna ihmisen sielunvammoja. Henki kyllä uudistuu, mutta liha on edelleen heikko.
Kuinkahan monen avioeron takana on toisen tai ehkä molempien puoisoiden sielunhaavat? Käsittelemätön historia, lapsuuden traumat, kouluiän haasteet, kiusaamiset, väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, ym.
Olen havainnut elämänkaaren tutkimisen avaavan uudella tavalla ymmärryksen. Tulee selvemmäksi mistä tulen ja mitä kannan mukanani. Aviopareille on mielestäni suositeltavaa käydä kummankin elämänkaari siten läpi että puoliso on mukana kuulemassa ja jakamassa toisen elämänkaaren vaiheita. Ymmärys puolisoa kohtaan kasvaa ja myös rakkaus syvenee.
Sielunhoidossa on se suuri mahdollisuus, että siinä voidaan vapaasti myös rukoilla. Ne asiat mitkä löydetään voidaan kantaa rukouksessa Jumalan eteen ja pyytää niissä apua. Myös voidaan rukoilla, että Jumala auttaa löytämään niitä kipukohteita mitkä ovat vielä piilossa.
Nuoret ilahduttavasti ovat alkaneet ymmärtää tätä tilannetta. Jotku nuoret päättävät seurustelua aloittaessaan, että kumpikin osapuoli menee tahollaan terapiaan käsittelemään omaa historiaansa. Siten vältetään se ikävä tila jossa sielun käsittelemättömät haavat ja tunnemöykyt haittaavat parisuhdetta ja tulevat puolisoiden väliin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)