Katoavaisuuden kosketus!

Kuljin tänä aamuna taas hautausmaalla. Siellä kulkeminen ja hautakivien katselu kertoo minulle väistämättömästä, joka yhdistää meitä kaikkia. Kuolemaa ei voi paeta. Kerran se kohtaa jokaisen ihmisen. Se ei katso sivistyksen määrään, oppineisuuteen tai oppimattomuuteen. Tuosta portista on kaikkien käytävä omalla ajallaan.
Kuinka kuolema tasapäistääkään meidät kaikki. Hautausmaan portin sisäpuolella ovat kaikki ristiriidat kadonneet, menettäneet merkityksensä. Poliittiset mielipiteet, uskonnolliset katsomukset, sukuvihat, luokkaerot ja inhimilliset arvoasteikot menettävät arvonsa. Tulemme kaikki samalle portille, vailla mitään omaisuutta, mitään ei saa mukaansa. Mikä suunnaton tasa-arvo.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän löydän niiden ihmisten hautakiviä, jotka olen tuntenut. Yhä enemmän löydän ikätovereiden kiviä. Millaisia tarinoita liittyykään kiviin kaiverrettuihin nimiin ja vuosiin. Suurinta osaa en tunne ja niitäkin jotka tunnen tunnen vajaasti. Arvokas on ihmisen elämä. Veikko Lavi lauloi aikanaan, jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Luulenpa, että meistä jää jäljelle se missä olemme tehneet jotain pyyteetöntä hyvää, rakasteneet jotain, kärsineet toisten puolesta, jakaneet läsnäoloamme, olleet ihmisiä toiselle.

Kevät tekee tuloaan!

Eilen oli kevätpäiväntasaus. Kirkkovuoden mukaan lähestytään pääsiäistä. Minulle tämä keväänaika on aina merkityksellistä. Se on sitä useammassa merkityksessä. Ensinnä se on merkityksellistä siksi, että aikanaan vuosikymmeniä sitten tulin uskoon maaliskuussa. Tuo kokemus silloin oli täynnä uuteen heräämistä ja oman paikan löytämistä. Keväinen valo yhdistyi oman vakaumuksen synnyn luomaan sisäiseen kirkkauteen. Vaikka nykyään ajattelen monista asioista erilailla ja koen kypsyneeni ihmisenä ja kristittynäkin, silti tuon kevään 1978 jäljet ovat vahvoina sielussani.
Toiseksi pääsiäinen on viimeisinä vuosina tullut minulle enemmän ja enemmän merkitykselliseksi. Hiukan suren sielussani sitä, että ns. vapaat suunnat eivät kykene juhlimaan pääsiäistä sen ansaitsemalla tavalla. Ei ainakaan minun yhteisöni. Kaippa se on niin, että näissä yhteisöissä on haluttu tehdä selvä ero sakramentalismiin ja samalla menetetty ote kristillisyyden suuriin juhliin. Joskus kuulee nykytilaa puolustettavan sanomalla, että meillä on joulu ja pääsiäinen ynnä muut juhlat joka päivä. Ihminen on sillalailla syklinen olento, että hän tarvitsee selvän eron arjen ja juhlan välille. Kun se jää toteutumatta, niin kaikki on arkea.
 Kaipaisin seurakunnassa laskeutumista muistamaan Herran kärsimystä ja kuolemaa. Ilman pysähtymistä ja nöyrää kumartumista sovituskärsimyksen ja kuoleman edessä ei tule oikeaa ylösnousemuksen iloakaan.
Onneksi on tv ja sen välittämä Ordotoksinen pääsiäisyön messu. Siinä tavoitan ylösnousemuksen riemun. Vuosituhansien takainen traditio koskettaa syvältä sielua. Samalla se vahvistaa henkeä luottamaan armoon.
Luterilainen kirkko kyllä edelleen pitää yllä pääsiäisviikon iltojen Jumalanpalveluksista, ahtisaarnoineen. Kuitenkin kirkko on sellaisessa kuohuntatilassa ja suurelta osaltaan irrottautunut Raamatunsanasta, ettei sen traditiolla enää ole vaikuttavuutta. Kuinka voisi juhlia pääsiäisen Herraa, kun ei enää välitä totella Hänen selvää sanaansa?
En voi ihan kaikkeen ordotoksiseen teologiaan yhtyä, mutta kunnioitan heidän uskollisuuttaan uskonsa juurille. Vakaa, pysyvä, nöyrä, uskoa ei tietoa korostava asenne on ordotoksisuuden menestystekijä.
Milloin juhlimme ja kunnioitamme Kristusta jos emme sitä tee pääsiäisenä? Kristus on arkipäiväistetty.Onko hänestä tullut puhujalavojen huuhaa- miesten hiljainen yhtiömies?
Kärsimyksen ja omastaan luopumisen kautta, hamaan kuolemaan asti, hänestä tuli meidän syntiemme sovittaja. Ruumiissaan hän kantoi meidän syntimme ja rikkomuksemme ristinpuulle ja sai aikaan iankaikkisen autuuden niille jotka uskovat häneen. Monen ahdistuksen ja vaivan kautta meidän on määrä mennä sisälle Jumalanvaltakuntaan, jossa Kristus jo meitä odottaa. Hän on esikoinen ja meidän toivomme, jossa me pelastumme.Meidän toivomme on se, että saamme tulla hänen kaltaisekseen hänen paluussaan.  Täällä vielä olemme katoavassa lihassa ja synninalaisia. armossa pelastettuja toivon varaan. Siksi juhlikaamme ylösnoussutta Kristusta.
Varokaamme niitä tahoja, jotka pyrkivät tuomaan kristillisyyteen vierasta oppia. Oppia jo täällä toteutuvasta valtakunnasta. Jostain salatusta, jollakin kummallisella antautumisella ja jumalallistumisella, saavutettavasta asemasta. Asemasta jossa voidaan valloittaa jokin paikkakunta, koko suomi tai facebook tai mitä tahansa. Maallinen valta ja evankeliumi eivät koskaan sovi yhteen. Jumalan valtakunta ilmestyy vasta Kristuksen paluussa ei ennen. Tuollainen opetus on gnostilaisuutta nykymuodossaan ja nousee syvyydestä.