Onpa aikaa vierähtänyt viimeisestä kirjoituksestani. Ollaan taas syksyssä. Syyskuun viimeinen viikko meneillään. Ensi viikon lopulla on Ruokolahdella seurakuntaopiston Jaakkiman kampuksella aviopariryhmien ryhmänjohtajakoulutus.
Avioparitoiminta on luonteeltaan vertaistoimintaa. Kaikki osallistujat tulevat oman avioliittonsa arjesta ja usein haasteet ovat varsin samankaltaisia kaikilla. Kokemus on riittävältä osin samanlaista, jotta voi syyntyä oikeaa vertaisuutta. Myös ryhmienjohtajat jakavat samanlaisen kokemusmaailman.
Tänä aikana hurjasti yleistyneet avioerot tuovat monenlaista kärsimystä avioparien ja varsinkin heidän lastensa maailmaan. Siksi jokainen avioliitto, joka pelastuu avioparityön kautta vähentää yhteiskunnan yhteistä kärsimyksen määrää pieneltä osaltaan.
Useimmat avioerot lienevät sinänsä turhia. Riittävän aikaisin saatu tuki olisi voinut pitää liiton kasassa ja myös parantaa suhteen tilaa onnellisempaan suuntaan. Toki on myös liittoja, joiden pelastaminen on mahdotonta ja esimerkiksi väkivaltaisen suhteen kohdalla jatkamisen edellytykset ovat jo menneet.
Ilolla on todettava, että monet toimijat satsaavat edelleen avioliittojen parhaaksi. Usko tai ylipäätään kristillisyys ei sanottavasti enää suojaa avioliittoja. Seurakuntien piireissä erotaan lähes samaantahtiin kuin niiden ulkopuolellakin. On hienoa, että seurakunnat ovat heränneet aktiivisiksi toimijoiksi avioliittojen vaalinnassa. Vaikka usko ei suojaakaan sellaisenaan avioeron vaaralta, on se kuitenkin merkittävä auttava tekijä. Aviosuhde on aina inhimillinen suhde ja siksi sitä on hoidettava inhimillisellä tasolla. Kun aviosuhde nähdään oikein kahden ihmisen yhteisenä juttuna, jonka juuret ovat yhtäältä ihmisen biologiassa, niin pysytään oikealla tasolla asioiden hoitamisessa. Yhteinen usko on se kolmas lanka, joka tukee ja vahvistaa liittoa. Mutta ne kaksi muutakin inhimillistä lankaa on myös hoidettava.
Kokemus, jota olen saanut joidenkin avioparien rinnalla kulkiessa, on saanut minut ajattelemaan elämänhistoria vaikutusta avioliiton vaikeuksiin. Voi olla niin, ettei varsinainen syy olekkaan aviosuhteessa, vaan se on toisen tai ehkä kummankin puolison lapsuuden tai nuoruuden kokemuksissa. Esimerkiksi haavoitettu itsetunto voi olla vaikeuksien todellinen syy. Suhteeseen kertyy toki monenlaista vääristymää ja toistuvat riidat tai laiminlyönnit tekevät todellisen syyn löytämisen hyvin vaikeaksi. Kannattaa mielestäni aina avioliiton kriisiytyessä lähteä hakemaan apua avioliiton kysymysten lisäksi myös omasta historiasta.
Arjen ja elämän haasteiden keskellä suhde helposti alkaa etääntyä ja harmaantua. Hyvinvointi suhteessa vähenee ja silloin menneen elämän traumat aktivoituvat. Sopiva ärsyke tässä päivässä tuo pintaan trauman aiheuttamat käsittelemätttömät tunteet ja reaktio sattaa olla varsin repivä.
