Miestenpiiri!

Olin eilen illalla taas miestenpiirissä. Suunnilleen kerran kuukaudessa kokonnumme. Tälläkertaa olimme koolla todellisessa maalaismaisemassa, perinteikkäässä isossa pirtissä. Kävelyä otsalappujen valossa, sauna ja tarjoiluna sanaa kotitekoisen ruisleivän keralla. 
Siellä voi selvästi aistia, kuinka tärkeää yhteentulo meille miehille on. Se muodostaa tärkeän tuen heidän elämänsä haasteissa. Hartaus ja uskon tosissaan ottaminen leimaa miehistä yhteyttä siellä. Joku on puheliaampi, toinen taas hiljaisempi, mutta kaikilla sama läsnäolon tuntu.
Porukka on iältään viidenkympin huitteilta kasikymppisiin. Tuollaisessa porukassa on jo elämänkokemusta, monenlaista haavoittumista ja elämän edessä koettavaa nöyryyttä. Samalla poikamaisuus on myös läsnä.
Liikunta ja sauna ovat useimmiten illan ohjelmassa, toki mukana on myös miehiä jotka terveydellisistä syistä eivät voi olla mukana noissa aktiviteeteissä. Heille on tilaa istuksella, usein tulen äärellä, ja jutella. Lopuksi tullaan yhteen kuulemaan jonkun puhetta. Hartaus ei ole silloin itseensä käpertymistä, vaan siinä on vahva yhteyden tuntu. Lenkki, sauna, puheet, jutut ovat aukaisseet mahdollisuuden nöyrään, rehelliseen yhteyden kokemiseen. Lopuksi kannetaan yhteisessä rukouksessa Herran eteen niin sanotut kuin sanomattomatkin rukousaiheet.

Talven selkä taittuu!

Nyt on jo helmikuu alussa. Aika menee nopeasti, pian ollaan keväässä. Katselen ulos, siellä sataa hiukan lunta ja on sumuista. Paksut pilvet kattavat taivaan. On todella vähän lunta helmikuun alun tilanteeksi. Kai on uskottava ilmastonmuutokseen, siksi kummallisia nämä kelit.
Ajattelen ihmisiä, joita olen tavannut uuden elämän tilanteeni aikana. Tunnen kiitollisuutta niistä yhteisistä matkoista joita olen saanut heidän kanssaa taittaa. Miten kiitollisuutta herättävää onkaan saada jakaa lähimmäisen elämän taakkaa ja pohdiskella yhdessä kuinka voisi elämää helpottaa. Yhteisen matkan aikana löytää sieluun jäätyneitä kohtaamattomia tunteita.
Olen vierelläkulkija, siinä ei kovin paljoa tarvita, vain isot korvat ja pieni suu. Monet meistä tulevat autetuiksi jo sillä , että löytyy joku joka kuuntelee, hyväksyy ja ymmärtääkin. Toki on hyväksi ymmärtää ihmisen psyyken toimintaa ja omata kokemusta elämästä. Omat rajani ymmärrän enkä tahdo niitä ylittää. Kaikkia en voi auttaa ja pyrin sen tunnistamaan toiminnassani. On elämän tilanteita, joissa minun apuni ei ritä, vaan tarvitaan kovemman luokan ammattilaista. Arvostan heidän ammattitaitoaan.
Taitaa olla meidän uskovaisten kohdalla edelleenkin niin, että koetaan vaikeana etsiä apua sielunelämän vaikeuksiin. Jostain me vain olemme saaneet mukaamme itsepintaisen ajatuksen, jonka mukaan usko Jeesukseeen riittää parantamaan meidät kokonaan. Monet uskovien avioerot voitaisiin estää, jos puolisot lähtisivät ajoissa etsimään apua. Monien uskovien vuosikymmenien mittaiset salaiset taistelut erilaisten riippuvuutta aiheuttavien tapojen orjuudessa lyhenisivät. Usko ei välttämättä eikä useinkaan paranna ihmisen sielunvammoja. Henki kyllä uudistuu, mutta liha on edelleen heikko.
Kuinkahan monen avioeron takana on toisen tai ehkä molempien puoisoiden sielunhaavat? Käsittelemätön historia, lapsuuden traumat, kouluiän haasteet, kiusaamiset, väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, ym.
Olen havainnut elämänkaaren tutkimisen avaavan uudella tavalla ymmärryksen. Tulee selvemmäksi mistä tulen ja mitä kannan mukanani. Aviopareille on mielestäni suositeltavaa käydä kummankin elämänkaari siten läpi että puoliso on mukana kuulemassa ja jakamassa toisen elämänkaaren vaiheita. Ymmärys puolisoa kohtaan kasvaa ja myös rakkaus syvenee.
Sielunhoidossa on se suuri mahdollisuus, että siinä voidaan vapaasti myös rukoilla. Ne asiat mitkä löydetään voidaan kantaa rukouksessa Jumalan eteen ja pyytää niissä apua. Myös voidaan rukoilla, että Jumala auttaa löytämään niitä kipukohteita mitkä ovat vielä piilossa.
Nuoret ilahduttavasti ovat alkaneet ymmärtää tätä tilannetta. Jotku nuoret päättävät seurustelua aloittaessaan, että kumpikin osapuoli menee tahollaan terapiaan käsittelemään omaa historiaansa. Siten vältetään se ikävä tila jossa sielun käsittelemättömät haavat ja tunnemöykyt haittaavat parisuhdetta ja tulevat puolisoiden väliin.

Maailma, minne menet?

Kovin on maailmamme kummassa jamassa. Minusta tuntuu etten koko ikänäni ole tallaista tapahtumien vyöryä tavannut. Mediat tuovat esiin hämmentäviä tietoja ja spekulaatioita. Tuntuu ettei kukaan tiedä minne ollaan menossa. Vanha maailman järjestys järkkyy. Maailman miljoonista ihmisistä köyhimmät, jotka edustavat enemmistöä maapallon väestöstä, ovat heränneet huomaamaan taloudellisen epätasapainon maailmassamme. Uuden ajan kansainvaellukset ovat käynnissä kiihtyvällä vauhdilla.
Se tasajako, joka on jäänyt toteuttamatta vauraalta "länneltä", toteutuu nyt massiivisena muuttoliikkeenä.
Eikö nyt ole samoja merkkejä ilmassa kuin Rooman valtakunnan tuhossa? Ei ole enää oikeasti rakennettavaa, vaan leipä ja sirkushuvit tulevat yhä suuremmalle osalle ihmisten mielissä. Samalla monikasvoinen pahoinvointi lisääntyy.
Ympäristön ja etenkin ilmakehän saastumiselle ei näytetä saatavan mitään. Valtioiden itsekkäät pyrkimykset turhentavat sopimusten tekoa.
Keinot ongelmien ratkaisemiseen olisivat olemassa. Tasajako taloudessakin olisi mahdollinen. Ihmisen itsekkyys vain tekee ne mahdottomiksi.
Entäpä jos aloittaisimme itsestämme? Mikä on tämän päivän epäitsekäs teko sinun kohdallasi?

Arvon alkeita!

Uskallan ajatella useiden meistä, ainakin ajottain,  miettivän oman elämänsä arvoa. Minä ainakin sitä mietin välillä. Miten sitä oikein mittaisi? Mikä onkaan loppupeleissä arvokasta?
Tämä elämä on rajallinen. Ollenkaan riippumatta siitä miten täällä on onnistunut, mitä saavuttanut tai jäänyt saavuttamatta, eräänä hetkenä se vain päättyy. Mitään ei voi viedä mennessään, ei ole edes tietoa jatkuuko tie mihinkään. Eikö tämä kaikki ole mieletöntä? Aika elämässä on joitain vuosikymmeniä ja sitten kaikki mitä on saanut kasaan on jätettävä, onpa se sitten aineellista tai henkistä.
Tieto, niin valtavasti kuin se on kehittynytkin, ei auta meitä perimmäisten kysymysten äärellä. Sen valta ei ulotu ihmisen katoavaisuuden yli. Uskonvarassa meidän on kohdattava kysymys omasta katoavaisuudestamme. En voi sanoa, että tiedän, vaan voin vain uskoa. No joku uskoo ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Kaikki päätty siihen kun sydän lakkaa pumppaamasta. Toinen taas uskoo ihmisen sielun vaeltavan, siis palaavan elämään uudessa ruumiissa kerta toisensa jälkeen. Joillakin on taas usko tuonpuoleiseen maailmaan, taivaaseen, paratiisiin, kadotukseen, paikkaan johon joutumiseen voi vaikuttaa täällä eläessään.
Ihmisen arvo on riippuvainen hänen ulkopuolellaan ja yläpuolellaan olevasta voimasta. Ateistin uskon kohteena on oma itse ja siksi ateististen yhteiskuntien raakuus ja ihmisarvon polkeminen on ymmärrettävää. Myös ateistisissa yhteiskunnissa tarvitaan jumalhahmoja, joita tehdään heidän johtajistaan.
Se millaiseksi korkeampi voima mielletään määrittää hänen palvelioidensa käsitystä ihmisen arvosta.
Myös kristittyjen jumala on eri historian vaiheissa mielletty sellaiseksi, mikä on oikeuttanut ihmisen arvon polkemiseen.
Kuitenkin Raamatun Jumala on tullut ihmiseksi meidän syntiemme tähden ja lunastanut miedät ikuisesta erosta Häneen itseensä. Mikäpä voisi olla enemmän ihmisen arvoa koroittavaa?
Kysymys arvosta tulee lähelle kysymystä ihmisen elämän tarkoituksesta. Jos minä saan arvoni siitä että olen Jumalan luoma ja Hänen lunastamansa, niin myös elämäni tarkoitus täytyy olla sidoksissa Häneen.
Vastuulisuus itseäni korkeammalle ja minua rakastavalle taholle ohjaa elämän valinnoissa. Elämän tarkoitus ei voi olla otsikon kaltainen, koko elämää määrittävä ominaisuus. Vaan se koostuu tämän hetken valinnoista. Itseasiassa se mitä minusta jää oikeasti jäljelle kun matkani on taitettu on se miten olen käyttänyt tämän hetken. Elämän tarkoituksen syvin olemus on rakkaudessa. Mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä sen olette tehneet minulla näin Jeesus sanoi. Koko maailmaa ei voi pelastaa. Rakkauden on lähdettävä niistä kaikkein lähimmistä, sieltä kotipiiristä ja sitten ulotuttava niihin tilanteisiin mitä elämä tuo eteen.
Lähden taas tänään tapaamaan muutamaa ihmistä. Nuo tapaamiset ovat minulle niitä hetkiä, joissa saan kuunnellen ja toisen ihmisen osaan eläytyen jakaa hiukan sitä rakkautta mikä tulee itseni ulkopuolelta. Jeesus sanoi: joka juo tätä vettä tulee elävän veden lähteeksi. Se ei ole pakoa hengellisiin sfääreihin tai katteettomiin lupauksiin, vaan ihmisen kohtaamista hänen elämänsä keskellä ja yhteistä matkaa kohti suurempaa selvyyttä omasta itsestä.

Kevään enteitä!

Voi miten mieltä virkistää luonnossa ilmaantuvat kevään enteet. Tänä aamuna oli kaunis aamurusko. Päivä on jo pidentynyt selvästi talvipäivänseisauksesta ja kahdeksan maissa idän puoleinen taivas ruskotti punertavana. Laitoin joitain kuvia aamulta google+ palveluun. Tosin valokuvat vain likimain toistavat värien hienouden ja kylläisyyden. Nyt aurinko paistaa matalalta huoneeseeni, missä kirjoitan, ulkona on talvisen hiljaista. Lämpötila viitisen astetta pakkasella.
Ajoin aamulla pienen lenkin autolla etsien kuvauspaikkoja. Hiljaista maalaismaisemaa, toimintansa lopettaneita maataloja, tyhjät navetat ja hiljaiset pihapiirit. Joitain aivan autioita taloja metsän keskellä. Kyllä on maaseutu muuttunut minunkin muistini aikana. Ne tilat jotka vielä toimivat koettavat sinnitellä Eu- suomen haasteissa ja kasvattaa kokoaan. Veikkaan useimpien niistäkin hiljenevän muutamien vuosien sisään. Muutama tosi isoksi kasvanut ja ammattitaidolla hoidettu on saanut nuoren polven jatkamaan toimintaansa. Minulle tuo pieni välähdys kotiseutuani viestii juurettomuuden kasvusta. Kasvukeskukset vetävät nuorta väkeä. Työt ovat siellä mihin ihmiset kokoontuvat tai mieluummin kootaan. Minä vanha mies haikailen kadonnutta maalaiskulttuuria. Pienten ihmisten yhteisöjä, joissa yhteys luonnon kanssa oli realistinen. Ihminen eli yhdessä luonnon kanssa ja käytti sitä hyväkseen elatuksekseen.
Jatkuvan kasvun ideologia on tuottanut runsaasti hyvinvointia taloudellisessa mielessä, useimmat kai elävät tänään suuremmassa hyvinvoinnissa ja turvallisuudessa yhteiskunnan antaman turvaverkon suojissa kuin koskaan ennen suomen historian aikana. Terveydenhuolto on kehittynyt, elämme vnhemmaksi kuin mikään edellisistä sukupolvista. Silti pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka on elämän perustarpeet hyvin tyydytettyinä. Onnellisuus ei ole kasvanut samaa vauhtia taloudellisen ja fyysisen hyvinvoinnin kanssa. Elämme siis pidempää ja onnettomampina kuin edellä menneet sukupolvet. Arvot ovat muuttuneet. Enää ei yhtenäiskulttuuri anna meille suojaansa, ei ole vakaata isien kirkkoa, joka suojelisi ja pitäisi huolta moraalista. Jumala on suurelta osalta sysätty syrjään ja Häntä tarvitaan vain syylliseksi silloin kun luonnon katastrofi tai muu ihmisen hallinnan ulkopuolella oleva tekee tuhoaan. Nykypäivän moraali sanoo, että kaikki mitä ikinä haluat on oikein, sinä olet itsesi ainoa mittapuu. Kuitenkin ihminen ilman itsensä ulkopuolella olevaa mittaajaa on hukassa oleva ihminen.

Vuosi on vaihtunut. Aina uuden vuoden alkaessa haluaa kuulostella mitä tuleva tuo tullessaan. Kuitenkin se menee niin, ettei tulevasta tiedä. Sanakin kehottaa jättämään tulevan Herran käsiin ja keskittymään tähän päivään.
Silti en voi olla katselematta ympärilleni huolestuneena. En niinkään huolestuneena maailman tai oman maamme tilanteesta, vaan siitä kuinka me olemme ajantasalla. Maailma on nyt täynnä huolenaiheita. Talouden heilahtelut, valtava muuttoliike eurooppaan, sotilaallisen toiminnan hurjasti lisääntyvä määrä, suurvaltojen kiihtyvä erimielisyys, kriisipesäkkeet ympäri maailmaa. Terrorismi on vaikeasti hallittava vaikuttaja ja muuttoliike eurooppaan antaa sille vahvan suojan. On mahdotonta torjua terorismia, joka soluttautuu valtavaan pakolaisten määrään.
Huomaanko sen, että näiden kaikkien pitää tapahtua? Ongelma ei ole siinä, että tuollaista tapahtuu, vaan siinä millaisia johtopäätöksiä teemme. On kaksi toisistaan poikkeavaa tietä suhteessa näihin tapahtumiin. Toinen on se, että annetaan lisääntyvän pelon ajaa etsimään inhimillistä ratkaisua ongelmiin. Tästä seuraa lisääntyvä tarve koko maailman hallituksen löytämiseen. Etsitään ihmiskunnalle pelastajaa, joka ratkaisisi kasvavat ongelmat. Toinen tie taas on hyväksyä tapahtumat ja ymmärtää niiden olevan alkusoittoa Herran Jeesuksen takaisintulolle.
Mielestäni, omalta pieneltä paikaltani katsoen, näyttää ahdistus lisääntyvän hurjaa vauhtia. Vaikka ulkoisesti onkin varsin turvattua suurimmalla osalla ihmisistä, niin sisäinen ahdistus ja tarpeettomuus valtaa alaa. Epävarmuus, jatkuva muutos ja kasvava itsekkyys syövät hurjasti kiihtyvää vauhtia elämän eväät monilta.
Kaiken tiedontulvan ja some-maailman keskellä yksinäisyyden kokemus kasvaa kasvamistaan. Nyt on yhteisöllisyyden tilaus olemassa. Arkisten roolien kuoren alla elää Raamatun Jobin huuto, kunpa joku kuunteleisi minua, Äänettömään huutoon, tai liiaksi väristyneeseen huutoon ei kuulu vastausta ja turhautuminen kasvaa.
Juurettomuus on se työkalu, jolla saatana työntää ihmisiä kohti tuhoa. Itsekäs ihminen, omillaan etsimässä omaa nautintoa ja tarkoitusta, vailla aitoa yhteyttä ja riippuvuutta yhteisöstä. Minä ja minulle on tämänpäivän vaatimus.
Meidät on luotu yhteyteen. Yhteyteen Jumalan kanssa ja yhteyteen toisten ihmisten kanssa.
Jospa elämän suuntaa voisikin muuttaa, pois itsekkyydestä ja omavoimaisuudesta, kohti yhteyttä tervettä riippuvuutta toisista. Itselle ja itseen satsaamisen sijasta ulospäin satsaamiseen. Kohti lähimmäistä ja kohti Jumalaa?

Talvipäivänseisaus!

Tänään on kalenterin mukaan vuodenkierron lyhin päivä. Verkkaisesti aamu valkenee ja lauha kostean sumuinen ilma korostaa hämärää. Joulu lähestyy. Kummallisen kiireistä aikaa nämä joulua alustavat viikot. Stressiä, kaupoissa kassajonoja, kiireen ja levottomuuden tunnetta.
Pohdiskelen mielessäni ristiriitaa, joka tässä kaikessa piilee. Luonto lepää, pimeä supistaa valonajan minimiinsä. Päivä on oikeastaan vain aamu- ja iltahämärän yhteenliittymä. Kaikki luonnossa elää säästöliekillä. Silti ihmisten elämän täyttää kiire ja kummallinen paine, odotus jostain, joka ei kai edes koskaan toteudukkaan. Eikö nyt olisi, yhdessä luonnon kanssa, levon ja pysähtymisen aika?
Ennen vanhaan aikaan maalaiselämässä toteutui luonnon kanssa yhteydessä eläminen. Vuodenvaihteeseen mennessä oli kaikki viljelytyöt saatu tehtyä. Elämänrytmi hidastui, elämä kulki säästöliekillä, kuten luonnossakin tapahtui.
Nykyihminen on etääntynyt luonnosta pelottavan kauas. Nykypäivän työt jatkuvat samalla painollaan läpi vuoden. Tekniikan kehitys antaa siihen mahdollisuudet. Olemme menettäneet luonnon ikivanhan, alkuperäisen syklisyyden.
Onko ihminen tänään onnellinen kaiken tekniikkansa ja hurjasti parantuneiden olosuhteidensa keskellä? Enemmänkin epäilen, niinkuin mielensäpahoittajakin sanoo. Kyllä ei ole!  Pahoinvointi lisääntyy hurjaa vauhtia, avioliitot ja avoliitot hajoavat. Onnen etsintä saa kummallisia muotoja. Itsekeskeisyys kasvaa. Minä itse on palvonnan kohteena. Minun onneni, minun pyrkimykseni, minun nautintoni, minun oikeuteni. Kaiken sosiaalisuutensa keskellä ihminen on pohjattoman yksinäinen. Minä on saanut valtaistuimen ja käsitys minua suuremmasta on katoamassa. Henkisyys lisääntyy, mutta sekin lähtee minän omista tarpeista, enkelit minua varten, oma itse rakennettu käsitys henkisyydestä ruokkimassa minän tarpeita.
Kuitenkin kestävän onnen ja elämäntäyttymyksen lähde on yhteisöissä. Minä ei itseäni varten, vaan minä yhteisöä varten, minä itseäni korkeampaa varten. Liittyminen ja omistautuminen omaan yhteisöön sen sääntöihin ja yhteyteen. Ovi onneen avautuu aina ulospäin. Onnen voi saavuttaa vain siinä missä on lähimmäistä varten itselleen soveltuvalla tavalla.
Vaikka elämänolosuhteet, vauraus, hyvinvointipalvelut, terveydenhuoto, erilaiset yhteiskunna tuet ovat paremmat kuin koskaan ennen, niin kuitenkin alkoholi ja huumeet tuhoavat elämää ennätysmäisesti.
Kadotettu yhteys luontoon ja yhteisöihin on johtanut samalla elämäntarkoituksen katoamiseen. Sukujen merkitys on romuttunut, vanhuksien yksinäisyys on kasvava ongelma.
Johannes kastajan tehtävä oli enkelin ilmoituksen mukaan kääntää isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskaiden mielenlaatuun. Evakeliumi onkin kutsu yhteyteen, vetoomus palata juurille. Jumalan yhteyteen ja yhteyteen toisten kanssa. Pois itsekeskeisyydestä kohti lähimmäistä.
Sinulla on vain tämä hetki, mennyt on tallessa sitä ei enää mikään voi muuttaa, tulevasta et tiedä. Etsi tarkoitus tästä hetkestä, anna itseäsi lähimmillesi, teet jotain jolla ilahdutat rakkaitasi. Pysähdy olet jo perillä!
Hyvää Joulua!