Maailma, minne menet?

Kovin on maailmamme kummassa jamassa. Minusta tuntuu etten koko ikänäni ole tallaista tapahtumien vyöryä tavannut. Mediat tuovat esiin hämmentäviä tietoja ja spekulaatioita. Tuntuu ettei kukaan tiedä minne ollaan menossa. Vanha maailman järjestys järkkyy. Maailman miljoonista ihmisistä köyhimmät, jotka edustavat enemmistöä maapallon väestöstä, ovat heränneet huomaamaan taloudellisen epätasapainon maailmassamme. Uuden ajan kansainvaellukset ovat käynnissä kiihtyvällä vauhdilla.
Se tasajako, joka on jäänyt toteuttamatta vauraalta "länneltä", toteutuu nyt massiivisena muuttoliikkeenä.
Eikö nyt ole samoja merkkejä ilmassa kuin Rooman valtakunnan tuhossa? Ei ole enää oikeasti rakennettavaa, vaan leipä ja sirkushuvit tulevat yhä suuremmalle osalle ihmisten mielissä. Samalla monikasvoinen pahoinvointi lisääntyy.
Ympäristön ja etenkin ilmakehän saastumiselle ei näytetä saatavan mitään. Valtioiden itsekkäät pyrkimykset turhentavat sopimusten tekoa.
Keinot ongelmien ratkaisemiseen olisivat olemassa. Tasajako taloudessakin olisi mahdollinen. Ihmisen itsekkyys vain tekee ne mahdottomiksi.
Entäpä jos aloittaisimme itsestämme? Mikä on tämän päivän epäitsekäs teko sinun kohdallasi?

Arvon alkeita!

Uskallan ajatella useiden meistä, ainakin ajottain,  miettivän oman elämänsä arvoa. Minä ainakin sitä mietin välillä. Miten sitä oikein mittaisi? Mikä onkaan loppupeleissä arvokasta?
Tämä elämä on rajallinen. Ollenkaan riippumatta siitä miten täällä on onnistunut, mitä saavuttanut tai jäänyt saavuttamatta, eräänä hetkenä se vain päättyy. Mitään ei voi viedä mennessään, ei ole edes tietoa jatkuuko tie mihinkään. Eikö tämä kaikki ole mieletöntä? Aika elämässä on joitain vuosikymmeniä ja sitten kaikki mitä on saanut kasaan on jätettävä, onpa se sitten aineellista tai henkistä.
Tieto, niin valtavasti kuin se on kehittynytkin, ei auta meitä perimmäisten kysymysten äärellä. Sen valta ei ulotu ihmisen katoavaisuuden yli. Uskonvarassa meidän on kohdattava kysymys omasta katoavaisuudestamme. En voi sanoa, että tiedän, vaan voin vain uskoa. No joku uskoo ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Kaikki päätty siihen kun sydän lakkaa pumppaamasta. Toinen taas uskoo ihmisen sielun vaeltavan, siis palaavan elämään uudessa ruumiissa kerta toisensa jälkeen. Joillakin on taas usko tuonpuoleiseen maailmaan, taivaaseen, paratiisiin, kadotukseen, paikkaan johon joutumiseen voi vaikuttaa täällä eläessään.
Ihmisen arvo on riippuvainen hänen ulkopuolellaan ja yläpuolellaan olevasta voimasta. Ateistin uskon kohteena on oma itse ja siksi ateististen yhteiskuntien raakuus ja ihmisarvon polkeminen on ymmärrettävää. Myös ateistisissa yhteiskunnissa tarvitaan jumalhahmoja, joita tehdään heidän johtajistaan.
Se millaiseksi korkeampi voima mielletään määrittää hänen palvelioidensa käsitystä ihmisen arvosta.
Myös kristittyjen jumala on eri historian vaiheissa mielletty sellaiseksi, mikä on oikeuttanut ihmisen arvon polkemiseen.
Kuitenkin Raamatun Jumala on tullut ihmiseksi meidän syntiemme tähden ja lunastanut miedät ikuisesta erosta Häneen itseensä. Mikäpä voisi olla enemmän ihmisen arvoa koroittavaa?
Kysymys arvosta tulee lähelle kysymystä ihmisen elämän tarkoituksesta. Jos minä saan arvoni siitä että olen Jumalan luoma ja Hänen lunastamansa, niin myös elämäni tarkoitus täytyy olla sidoksissa Häneen.
Vastuulisuus itseäni korkeammalle ja minua rakastavalle taholle ohjaa elämän valinnoissa. Elämän tarkoitus ei voi olla otsikon kaltainen, koko elämää määrittävä ominaisuus. Vaan se koostuu tämän hetken valinnoista. Itseasiassa se mitä minusta jää oikeasti jäljelle kun matkani on taitettu on se miten olen käyttänyt tämän hetken. Elämän tarkoituksen syvin olemus on rakkaudessa. Mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä sen olette tehneet minulla näin Jeesus sanoi. Koko maailmaa ei voi pelastaa. Rakkauden on lähdettävä niistä kaikkein lähimmistä, sieltä kotipiiristä ja sitten ulotuttava niihin tilanteisiin mitä elämä tuo eteen.
Lähden taas tänään tapaamaan muutamaa ihmistä. Nuo tapaamiset ovat minulle niitä hetkiä, joissa saan kuunnellen ja toisen ihmisen osaan eläytyen jakaa hiukan sitä rakkautta mikä tulee itseni ulkopuolelta. Jeesus sanoi: joka juo tätä vettä tulee elävän veden lähteeksi. Se ei ole pakoa hengellisiin sfääreihin tai katteettomiin lupauksiin, vaan ihmisen kohtaamista hänen elämänsä keskellä ja yhteistä matkaa kohti suurempaa selvyyttä omasta itsestä.

Kevään enteitä!

Voi miten mieltä virkistää luonnossa ilmaantuvat kevään enteet. Tänä aamuna oli kaunis aamurusko. Päivä on jo pidentynyt selvästi talvipäivänseisauksesta ja kahdeksan maissa idän puoleinen taivas ruskotti punertavana. Laitoin joitain kuvia aamulta google+ palveluun. Tosin valokuvat vain likimain toistavat värien hienouden ja kylläisyyden. Nyt aurinko paistaa matalalta huoneeseeni, missä kirjoitan, ulkona on talvisen hiljaista. Lämpötila viitisen astetta pakkasella.
Ajoin aamulla pienen lenkin autolla etsien kuvauspaikkoja. Hiljaista maalaismaisemaa, toimintansa lopettaneita maataloja, tyhjät navetat ja hiljaiset pihapiirit. Joitain aivan autioita taloja metsän keskellä. Kyllä on maaseutu muuttunut minunkin muistini aikana. Ne tilat jotka vielä toimivat koettavat sinnitellä Eu- suomen haasteissa ja kasvattaa kokoaan. Veikkaan useimpien niistäkin hiljenevän muutamien vuosien sisään. Muutama tosi isoksi kasvanut ja ammattitaidolla hoidettu on saanut nuoren polven jatkamaan toimintaansa. Minulle tuo pieni välähdys kotiseutuani viestii juurettomuuden kasvusta. Kasvukeskukset vetävät nuorta väkeä. Työt ovat siellä mihin ihmiset kokoontuvat tai mieluummin kootaan. Minä vanha mies haikailen kadonnutta maalaiskulttuuria. Pienten ihmisten yhteisöjä, joissa yhteys luonnon kanssa oli realistinen. Ihminen eli yhdessä luonnon kanssa ja käytti sitä hyväkseen elatuksekseen.
Jatkuvan kasvun ideologia on tuottanut runsaasti hyvinvointia taloudellisessa mielessä, useimmat kai elävät tänään suuremmassa hyvinvoinnissa ja turvallisuudessa yhteiskunnan antaman turvaverkon suojissa kuin koskaan ennen suomen historian aikana. Terveydenhuolto on kehittynyt, elämme vnhemmaksi kuin mikään edellisistä sukupolvista. Silti pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka on elämän perustarpeet hyvin tyydytettyinä. Onnellisuus ei ole kasvanut samaa vauhtia taloudellisen ja fyysisen hyvinvoinnin kanssa. Elämme siis pidempää ja onnettomampina kuin edellä menneet sukupolvet. Arvot ovat muuttuneet. Enää ei yhtenäiskulttuuri anna meille suojaansa, ei ole vakaata isien kirkkoa, joka suojelisi ja pitäisi huolta moraalista. Jumala on suurelta osalta sysätty syrjään ja Häntä tarvitaan vain syylliseksi silloin kun luonnon katastrofi tai muu ihmisen hallinnan ulkopuolella oleva tekee tuhoaan. Nykypäivän moraali sanoo, että kaikki mitä ikinä haluat on oikein, sinä olet itsesi ainoa mittapuu. Kuitenkin ihminen ilman itsensä ulkopuolella olevaa mittaajaa on hukassa oleva ihminen.

Vuosi on vaihtunut. Aina uuden vuoden alkaessa haluaa kuulostella mitä tuleva tuo tullessaan. Kuitenkin se menee niin, ettei tulevasta tiedä. Sanakin kehottaa jättämään tulevan Herran käsiin ja keskittymään tähän päivään.
Silti en voi olla katselematta ympärilleni huolestuneena. En niinkään huolestuneena maailman tai oman maamme tilanteesta, vaan siitä kuinka me olemme ajantasalla. Maailma on nyt täynnä huolenaiheita. Talouden heilahtelut, valtava muuttoliike eurooppaan, sotilaallisen toiminnan hurjasti lisääntyvä määrä, suurvaltojen kiihtyvä erimielisyys, kriisipesäkkeet ympäri maailmaa. Terrorismi on vaikeasti hallittava vaikuttaja ja muuttoliike eurooppaan antaa sille vahvan suojan. On mahdotonta torjua terorismia, joka soluttautuu valtavaan pakolaisten määrään.
Huomaanko sen, että näiden kaikkien pitää tapahtua? Ongelma ei ole siinä, että tuollaista tapahtuu, vaan siinä millaisia johtopäätöksiä teemme. On kaksi toisistaan poikkeavaa tietä suhteessa näihin tapahtumiin. Toinen on se, että annetaan lisääntyvän pelon ajaa etsimään inhimillistä ratkaisua ongelmiin. Tästä seuraa lisääntyvä tarve koko maailman hallituksen löytämiseen. Etsitään ihmiskunnalle pelastajaa, joka ratkaisisi kasvavat ongelmat. Toinen tie taas on hyväksyä tapahtumat ja ymmärtää niiden olevan alkusoittoa Herran Jeesuksen takaisintulolle.
Mielestäni, omalta pieneltä paikaltani katsoen, näyttää ahdistus lisääntyvän hurjaa vauhtia. Vaikka ulkoisesti onkin varsin turvattua suurimmalla osalla ihmisistä, niin sisäinen ahdistus ja tarpeettomuus valtaa alaa. Epävarmuus, jatkuva muutos ja kasvava itsekkyys syövät hurjasti kiihtyvää vauhtia elämän eväät monilta.
Kaiken tiedontulvan ja some-maailman keskellä yksinäisyyden kokemus kasvaa kasvamistaan. Nyt on yhteisöllisyyden tilaus olemassa. Arkisten roolien kuoren alla elää Raamatun Jobin huuto, kunpa joku kuunteleisi minua, Äänettömään huutoon, tai liiaksi väristyneeseen huutoon ei kuulu vastausta ja turhautuminen kasvaa.
Juurettomuus on se työkalu, jolla saatana työntää ihmisiä kohti tuhoa. Itsekäs ihminen, omillaan etsimässä omaa nautintoa ja tarkoitusta, vailla aitoa yhteyttä ja riippuvuutta yhteisöstä. Minä ja minulle on tämänpäivän vaatimus.
Meidät on luotu yhteyteen. Yhteyteen Jumalan kanssa ja yhteyteen toisten ihmisten kanssa.
Jospa elämän suuntaa voisikin muuttaa, pois itsekkyydestä ja omavoimaisuudesta, kohti yhteyttä tervettä riippuvuutta toisista. Itselle ja itseen satsaamisen sijasta ulospäin satsaamiseen. Kohti lähimmäistä ja kohti Jumalaa?