Uskallan ajatella useiden meistä, ainakin ajottain, miettivän oman elämänsä arvoa. Minä ainakin sitä mietin välillä. Miten sitä oikein mittaisi? Mikä onkaan loppupeleissä arvokasta?
Tämä elämä on rajallinen. Ollenkaan riippumatta siitä miten täällä on onnistunut, mitä saavuttanut tai jäänyt saavuttamatta, eräänä hetkenä se vain päättyy. Mitään ei voi viedä mennessään, ei ole edes tietoa jatkuuko tie mihinkään. Eikö tämä kaikki ole mieletöntä? Aika elämässä on joitain vuosikymmeniä ja sitten kaikki mitä on saanut kasaan on jätettävä, onpa se sitten aineellista tai henkistä.
Tieto, niin valtavasti kuin se on kehittynytkin, ei auta meitä perimmäisten kysymysten äärellä. Sen valta ei ulotu ihmisen katoavaisuuden yli. Uskonvarassa meidän on kohdattava kysymys omasta katoavaisuudestamme. En voi sanoa, että tiedän, vaan voin vain uskoa. No joku uskoo ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Kaikki päätty siihen kun sydän lakkaa pumppaamasta. Toinen taas uskoo ihmisen sielun vaeltavan, siis palaavan elämään uudessa ruumiissa kerta toisensa jälkeen. Joillakin on taas usko tuonpuoleiseen maailmaan, taivaaseen, paratiisiin, kadotukseen, paikkaan johon joutumiseen voi vaikuttaa täällä eläessään.
Ihmisen arvo on riippuvainen hänen ulkopuolellaan ja yläpuolellaan olevasta voimasta. Ateistin uskon kohteena on oma itse ja siksi ateististen yhteiskuntien raakuus ja ihmisarvon polkeminen on ymmärrettävää. Myös ateistisissa yhteiskunnissa tarvitaan jumalhahmoja, joita tehdään heidän johtajistaan.
Se millaiseksi korkeampi voima mielletään määrittää hänen palvelioidensa käsitystä ihmisen arvosta.
Myös kristittyjen jumala on eri historian vaiheissa mielletty sellaiseksi, mikä on oikeuttanut ihmisen arvon polkemiseen.
Kuitenkin Raamatun Jumala on tullut ihmiseksi meidän syntiemme tähden ja lunastanut miedät ikuisesta erosta Häneen itseensä. Mikäpä voisi olla enemmän ihmisen arvoa koroittavaa?
Kysymys arvosta tulee lähelle kysymystä ihmisen elämän tarkoituksesta. Jos minä saan arvoni siitä että olen Jumalan luoma ja Hänen lunastamansa, niin myös elämäni tarkoitus täytyy olla sidoksissa Häneen.
Vastuulisuus itseäni korkeammalle ja minua rakastavalle taholle ohjaa elämän valinnoissa. Elämän tarkoitus ei voi olla otsikon kaltainen, koko elämää määrittävä ominaisuus. Vaan se koostuu tämän hetken valinnoista. Itseasiassa se mitä minusta jää oikeasti jäljelle kun matkani on taitettu on se miten olen käyttänyt tämän hetken. Elämän tarkoituksen syvin olemus on rakkaudessa. Mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä sen olette tehneet minulla näin Jeesus sanoi. Koko maailmaa ei voi pelastaa. Rakkauden on lähdettävä niistä kaikkein lähimmistä, sieltä kotipiiristä ja sitten ulotuttava niihin tilanteisiin mitä elämä tuo eteen.
Lähden taas tänään tapaamaan muutamaa ihmistä. Nuo tapaamiset ovat minulle niitä hetkiä, joissa saan kuunnellen ja toisen ihmisen osaan eläytyen jakaa hiukan sitä rakkautta mikä tulee itseni ulkopuolelta. Jeesus sanoi: joka juo tätä vettä tulee elävän veden lähteeksi. Se ei ole pakoa hengellisiin sfääreihin tai katteettomiin lupauksiin, vaan ihmisen kohtaamista hänen elämänsä keskellä ja yhteistä matkaa kohti suurempaa selvyyttä omasta itsestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti